Otsikosta se lähti. Tänään oksensin ensimmäisen kerran ruokani ylös muun kuin sairauden tai alkoholista takia. Se tuntui ihan helvetin hyvältä.

Tänään sen päätin. Aion laihtua, aion laihtua niin helvetin laihaksi, että ainakin äitini sydämeen koskee, kun hän katsoo minua. Olen päättänyt, etten syö ikinä mitään hänen edessään (siitä tulee helppoa ottaen huomioon, ettemme asu samassa osoitteessa tai edes samalla paikkakunnalla). Odotan jo hänen sanovan minun laihtuneen ja pääseväni kertomaan sen johtuvan siitä, etten syö mitään. Viikossa en paljon ehdi, mutta entäpä vuodessa. Toivottavasti olen jo niin laiha, että selkärankani näkyy. Sitähän äiti toivoo, sitä toivon minäkin.

Tavoitteeni on, että syön vain kouluruuan ja ehkä hedelmiä viikonloppuna, sillä en halua muiden tietävän ongelmistani. Jos ahmimishäiriöni taas nostaa päätään, oksennan. Ennen en ole osannut oksentaa - mutta ilmeisesti senkin onnistuu, jos tarpeeksi sitä haluan. Ja minähän haluan olla riutunut, haluan näyttää kaikille, että minulla on kuria siihen. Haluan näyttää, itselleni pystyväni siihen. Haluan tuloksia nopeasti. Haluan olla laiha. Haluan on olla täydellinen.

Saa nähdä kuinka kauan haluni, kanttini, motivaationi ja kurini riittää. Toivottavasti kuitenkin pääsen pitkälle "projektissani". En tiedä, missä vaiheessa olen tyytyväinen - tai olenko koskaan.